Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

Tammikuun vegaanihaaste

Kuva
Olen nyt ollut kaksi päivää kotona nukkumassa kuumetta pois ja koen valtaisan huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoitan koneella tätä. Kotona. Kääriytyneenä vilttiin. Teetä juoden. Mutta kun eihän sitä saikulla saisi, kuin maata sängyssä ja voida huonosti. Koska muutenhan olisi työkykyinen ja on vain laiskuutta oleskella kotona. Koska kaikkihan haluavat kuumeisen ja puolikuntoisen opettajan kaitsemaan lapsiaan. Ei ole aina helppoa olla kaikesta syyllistyvä idiootti, joten takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Kerroin ottaneeni osaa vegaanihaasteeseen. Omasta syömishistoriastani löytyy erilaisia kasvisruokailu ja vege pätkiä, joista suurin osa kariutunut joko siihen, että olen vaatinut heti alussa itseltäni liikaa, muiden miellyttämiseen, huonolaatuiseen laitosruokaan tai yleiseen elämäntilanteen raskauteen, jossa motivaatio kaikkeen loppuu. Nyt haasteeseen lähdin ajatuksella saada päivitettyä tietojani, uusien ideoiden ja vinkkien toivossa. Mahani on myös ärsyttävyyteen herkkä ja tuntuu,

DIY kylpypommit

Kuva
Vuoden pimeimpään aikaan pääsin töiden kautta luonnonkosmetiikkapajaan kuuntelemaan lyhyttä luentoa aiheesta ja sitten itse valmistamaan tuotteita. Olen hirveän antisosiaalinen ja kuultuani, että työparini ei päässytkään osallistumaan iltaan, koin ehkä ihan pientä ahdistusta. Semivieraiden seurassa yksin. Mitä jos joudun seurustelemaan ja olemaan sosiaalinen? Mitä jos mokaan? Luento-osuus ja syöminen oli helppoa, sain piiloutua nurkkaan. Kosmetiikan valmistuskin kuulosti hauskalta ja lähdinkin touhuamaan lopulta aika innolla, mitä nyt oli pelottavaa, kun minulta kysyttiin ohjetta ja työpariksi. En osaa! Apua! Liikaa vastuuta! Piilouduin siis uudelleen nurkkaan, mutta uskalsin lopussa itsekin kysellä pajan vetäjältä ja lopulta jutella myös muiden kanssa. Ei ole helppoa olla sosiaalisesti kömpelö introvertti. Töissä voin vetää työroolia ja kaikki ovat jo niin tuttuja, että oleminenkin on helppoa, mutta puoliviralliset tilanteet ovat epämiellyttäviä. Miten niissä kuuluu olla ja kä

Kengän koputtaja, naskalin naputtaja / Tästä pelistä pois

Kuva
Tässä näppärä vinkki, miten päästä nopeasti eroon ylimääräisestä rahasta ostolakon aikana, tukea yritystoimintaa ja pelastaa maailma - korjauta vanha vaatteesi. Kukaan ei ole voinut elää elämäänsä niin pimennossa, ettei olisi tietoinen halpatuotantovaatteiden ongelmista. Aiheesta on keskusteltu mielestäni koko nuoruuteni ja ajoittain asia nousee uudelleen pinnalle. Nuoruudessani (voinko sanoa niin? Tai oikeammin, haluanko edes vielä leimata itseäni vanhaksi?) ensimmäinen isompi keskustelua herättänyt tapaus oli Rana Plaza-tehtaan romahdus , mutta myös ajoittaiset ketjujen imagon kohotusyritykset saavat asian taas esille. Ja nyt tietysti ilmastoraportti, joka nosti epäinhimillisten työolojen lisäksi valokeilaan vaateteollisuuden ympäristöongelmat . Halvalla vaatteella on kallis hinta, mutta ihan rehellisesti harva sitä ajattelee aktiivisesti arjessa. Uutisten yhteydessä voivotellaan, ehkä katsotaan vähän omaa vaatekaappia läpi ja laitetaan muutamat Made in kolmasmaailma-vaatteet kierrä

1000:n tavaran haaste

Kuva
Haaveilen selkeästä, yksinkertaisesta kodista, jossa kaapeissa ei olisi mitään ylimääräistä ja lattiapinta-ala sallisi vähän enemmän tilaa vievät harrastukseni. Siivouskin saisi olla helpompaa. Siis kodista, jossa olisi vain kaikki tarpeellinen, ei mitään ylimääräistä ja jossa olisi helppo keskittyä olennaiseen ja omiin harrastuksiin. Turhat tavarat ja velvoitteet eivät häiritsisi tai tuottaisi ahdistusta. Olen kasvanut hyvin materiakeskeisessä perheessä, mikä lienee aika tavallista koko läntisessä yhteiskunnassa. Olen siis itsekin oppinut siihen, että parempi pitää varoilta tallessa ja ottaa muiden vanhaa vastaan, koska ehkä sitä tarvitsee. Olen aina pitänyt myös lahjojen antamisesta ja saamisesta, ja onhan niitäkin jaksoja takana, kun tavaran hamstraamisella on paikannut jotain muuta ongelmaa. Ajoittain jo omassa historiassanikin on ollut jaksoja, kun tavaramäärä on ahdistanut ja kulutusyhteiskunnan mielekkyys tullut kyseenalaistettua, mutta se ei ole hirveästi esimerkiksi huonees

Kahvi kotikosmetiikkana x 3

Kuva
Kerroin no poo-postauksessa kahvin olevan yksi osa hiustenpesurutiiniani, toinen vakiokäytössä oleva oli etikka. Kahvin toimivuus ja miten sillä pesen on herättänyt ehkä eniten kysymyksiä. Viimeisimmän keskustelun kävin eilen työpaikan suunnittelupalaverissa. Yllättävän moni oli käyttänyt kahvia jo aiemmin ja oli myös tyytyväinen tuloksiin, yksi puolestaan päätti tänään testata. Huomenna kuulen varmaan tuloksista. Oletan pettymystä, koska mitään ei ole kuulunut. 1. Kahvi hiushuuhteena ja tumman värin kirkastajana Tai pesuaineena. Olen kiehauttanut vettä ja kaatanut jo kertaalleen käytettyjen purujen läpi eli lyhyesti keittänyt vain kahvia. Jos aamukahvista on jäänyt jotain pannuun seisomaan, olen sen hyödyntänyt tässä. Annan kahvin jäähtyä. Tässä välissä olen hiukset kastellut mahdollisimman kylmällä suihkulla ja hangannut huolellisesti päänahkaa. Kahvin jäähdyttyä huuhtelen sillä hiukset pääalaspäin. Ajoittain lasken kipon alas ja hankaan päänahkaa huolellisesti ja kaadan l

Jännempää jännempi elämäni - kaikki, mitä olet koskaan halunnut tietää mäntysuopasaippuasta

Kuva
Tämä on oikeastaan asia, jota selvittelin jo aikoja sitten ja josta on pitänyt pienen ikuisuuden kirjoittaa, mutta saatuani mäntysuopasaippuan lahjaksi oli viimein pakko tarttua toimeen. Olen siis aina pessyt kotia enemmän tai vähemmän mäntysuopapainotteisesti, hyödyntänyt sitä kirvojen karkoituksessa ja vähän kaikessa muussakin . Onhan se monitoimisaippuan maineessa ja ainakin itse olen sen kovin ekologiseksi mieltänyt. Tuoksu myös tuo mieleen lapsuuden, mummolan ja kesän mattopyykit, joten onko tuo nyt ihme, jos se on omiin suosikkeihini kuulunut? Samaa mieltä ovat ilmeisesti muutkin, sillä mäntysuopaa myydään 1,5 miljoonaa kiloa vuodessa . Oma kiinnostukseni tuotteeseen heräsi, kun vanha palani oli loppumassa ja oli aika lähteä metsästämään uutta. Useimmissa zero waste-blogeissa vannotaan Marseille-saippuan nimiin ja itsekin aloin kyseenalaistaa, onko tämä Ranskan lupaus siis parempi valinta. Marseille on siis oliiviöljysaippua, jolla voi pestä koko kropan, tiskata astiat ja varmaa

Shampoosta luopuminen - no poo-metodin kokeilua

Kuva
Käydessäni läpi hiushistoriaani , asetin itselleni samalla joulukuulle hiushaasteen liittyen shampoottomaan elämään eli no poo-metodiin. Itselle kyllä tulee termistä jotain muuta mieleen. Kerroin haasteen alussa jo ensimmäisen viikon ahdistaneen sekä sisältäneen vaikka mitä säätöä, kokeilua ja epävarmuutta. Tavoite loppuvuodesta pesemättömillä hiuksilla on muutamalla päivällä jo ylitetty, mutta oikeastaan en ole enää pitkään ajatellut koko haastetta tai elänyt sen mukaan. Ensimmäisen viikon jälkeen aloin huomata jo oleellisia muutoksia hiusten käyttäytymisessä ja kolmannen viikon aikana pääsin omasta mielestäni siihen aidosti rasvoittuneeseen tilaan. Neljännellä viikolla pyysin jokaista ihmiskontaktia lääppimään päätäni ja arvostelemaan tuntemusta. Kuukauden aikana olen myös käynyt mielenkiintoisia keskusteluja hiusten shampoottomuudesta. Perusrakenne on ollut laatua: -Aloitin muuten kokeilun shampoottomuudesta. -Yök! Kaverinserkunkaima kokeili kanssa, ei sellaisena voi olla töis

Kattilankansiörvellys ja uusi vuosi ilman kuvia raketeista

Kuva
Vuosi vaihtui sisarusten ja heidän kumppaneidensa ympäröimänä sekä oman mieheni kanssa. Jos vuodenvaihteen hetken tulisi kuvata sitä seuraavaa vuotta, on omasta vuodestani 2019 tulossa erittäin onnistunut ja täynnä itselleni rakkaita ihmisiä. Taakse jäänyttä vuotta ei tule ikävä, oli raskas ja vaikea täynnä pettymyksiä, huonoja uutisia, riitoja ja typeryyttä. Täältä pääset myös lukemaan uuden vuoden lupaukseni. Hieman ennen vuodenvaihdetta kansalaisaloite rakettien kieltämisestä yksityishenkilöiltä sai tarpeeksi allekirjoituksia, jotta se otetaan eduskunnassa käsittelyyn. Espoo puolestaan ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen uutta vuotta järjestävänsä ilotusesityksen sijaan lasernäytöksen. En ole vielä saanut aikaiseksi googlata kuvia, mutta ainakin omassa feedissäni olen kuullut paljon kehuja, mutta myös tietysti marmatusta. Raketit kuuluvat suomalaiseen uuteen vuoteen, kuten känni juhannukseen ja lenkkimakkara grilliin.   Meille ei lapsuudessa juuri koskaan hankittu ilotulitteit