DIY kylpypommit


Vuoden pimeimpään aikaan pääsin töiden kautta luonnonkosmetiikkapajaan kuuntelemaan lyhyttä luentoa aiheesta ja sitten itse valmistamaan tuotteita. Olen hirveän antisosiaalinen ja kuultuani, että työparini ei päässytkään osallistumaan iltaan, koin ehkä ihan pientä ahdistusta. Semivieraiden seurassa yksin. Mitä jos joudun seurustelemaan ja olemaan sosiaalinen? Mitä jos mokaan? Luento-osuus ja syöminen oli helppoa, sain piiloutua nurkkaan. Kosmetiikan valmistuskin kuulosti hauskalta ja lähdinkin touhuamaan lopulta aika innolla, mitä nyt oli pelottavaa, kun minulta kysyttiin ohjetta ja työpariksi. En osaa! Apua! Liikaa vastuuta! Piilouduin siis uudelleen nurkkaan, mutta uskalsin lopussa itsekin kysellä pajan vetäjältä ja lopulta jutella myös muiden kanssa. Ei ole helppoa olla sosiaalisesti kömpelö introvertti. Töissä voin vetää työroolia ja kaikki ovat jo niin tuttuja, että oleminenkin on helppoa, mutta puoliviralliset tilanteet ovat epämiellyttäviä. Miten niissä kuuluu olla ja käyttäytyä?

Pajassa sain valmistettua muutaman kivan tuotteen, kuten öljyseerumin, joskin kaltaiselleni kosmetiikkaidiootille tuntuu hassulta puhua kosmetiikasta, kun tuotteet tuntuvat enemmän ihonhoitotuotteilta. Vaikka nekin ilmeisesti menevät kosmetiikka-termin alle. Ehkä kuitenkin vähän elättelin toivetta, että oppisin itse tekemään vaikka meikkipohjan tai ripsarin, huulipunakin olisi ollut kiva. Putelien ja mittareiden keskellä olo oli, kuin Tylypahkan liemiluokassa, joka vetosi nörttisydämeeni. Täytyy kesällä jaksaa nähdä vaivaa ja kerrankin oikeasti kerätä ja kuivata tuotteita, jää aina vain suunnitelmaksi ja muiden menojen jalkoihin.


Innostuin tuotteista jopa sen verran, että lainasin kirjastolta muutaman kirjan ja selvitin mahdollisuuksia tehdä asioita enemmänkin. Moneen tarvitaan ainesosia, joita ei ihan perusmarketista saa ja joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa. Olisin halunnut esimerkiksi kotona valmistaa kasvoveden, mutta ostolakon alla en ala glyseriiniä tai säilöntäainetta tilaamaan. Mutta muutama kotoa löytyvistä aineista helposti valmistettava tuote on jo syntynyt ja ajattelin jakaa yhden helpoimman niistä kanssanne. Näitä jalkakylpypommeja on melkeinpä mahdoton mokata, ne näyttävät näteiltä ja ovat hauskaa arjen luksusta taikka kelpo lahjaidea.


1,5dl ruokasoodaa
0,5dl sitruunahappojauhetta
haluttuja yrttejä (myös irtotee sopii mainiosti)
1tl savea
1rkl öljyä (itse olen kokeillut vähän kaikkia talosta löytyviä ruokaöljyjä sekä teollisempaa vauvaöljyä, kokeile ja valitse suosikkisi)
n. 13 tippaa eteeristä öljyä (tai jaa määrä kahden suosikin kesken)
suihkepullo ja vettä


Sekoita ensin ruokasooda, sitruunahappo, savi ja yrtit, lisää öljyt huolellisesti sekoittaen. Sumuta vettä massaan, kunnes se on muokattavaa. Nostele tuote valitsemiisi muotteihin tai muotoile muuten, huomioi sitruunahapon olemassaolo äläkä leiki paljan sormin. Anna kuivua noin vuorokauden. Muiden tuotteiden määrillä ei niin väliä, pitkälle pääsee summittaisella tuotteiden laittelulla, kunhan muistaa laittaa 3 osaa soodaa ja 1 sitruunahappoa, eteeristen öljyjen määrää ei myöskään kannata loputtomiin kasvattaa vaan maltti on valttia.


 Olen itse käyttänyt nyt tekemiäni säännöllisen epäsäännöllisesti ja jalat tuntuvat aina käytön jälkeen ihanan rentoutuneilta, myös kovettumat ovat mukavasti pehmenneet ja jalkojen iho voi paremmin. Kaikkiaan jalkojen hoito jää ainakin itseltäni helposti vaikka niiden päällä tulee oltua paljon ja ne ansaitsisivat osansa huolenpidosta. Kunnon zero wastaaja ottaa muottipaperit talteen ja käyttää uudelleen, koska eivät ne tässä miksikään mene, taikka kehittää kestävämmän muotin.

<3 Mari

Kommentit