Kolme kertaa appelsiini

Kaikista parasta olisi suosia kotimaisia satokausituotteita eli vihanneksia, mutta myönnän talvisin sitrushedelmien olevan oma paheeni ja satokausikalenterin mukaan sitrushedelmien satokaudet ajoittuvat talveen - tammikuun puolen välin paikkeille appelsiinien. Koska kaukaa kuljetetusta hedelmästä pitää toki kaikki hyödyt saada irti, kerron tässä kolme vinkkiä kuorien hyödyntämiseen, jos et ole halukas kuivaamaan niitä ja syömään - kuulemma sokeroituna ovat hyviä. Tosin vaatinee torjunta-aineiden takia huolellisen pesun.

1. Pesuetikka

Helppoa, kuin heinänteko paitsi, että oikeasti heinän tekeminen on raskasta, eikä kuulemma edes kovin helppoa. Mutta pesuetikan tekeminen on. Kaada purkkiin väkiviinaetikkaa, parin appelsiinin tai muun sitrushedelmän kuoret ja anna marinoitua rauhassa. Sitrushedelmien kuorista etikka saa hyvän tuoksun ja valmista etikkaa voi käyttää melkein kaiken pesemiseen. Itse laimennan sitä veden kanssa suihkepulloon ja käytän pintojen pyyhintään tai mittaan pienen annoksen pesukoneeseen pyykkietikaksi.




2. Kynttilä

Katsoin kateellisena joulun alla upeita instakuvia, miten eri sitrushedelmien kuorista oli saatu tehtyä kauniita kynttilöitä. Kuoreen kaadettiin hieman oliiviöljyä ja se ärsyttävä valkoinen keskuskara toimi lankana. Omani oli kovin vaisu ja ruma. Syytän rypsiöljyä, omissa taidoissa ei toki voi olla mitään vikaa. Useimmiten kynttilät tehdään parafiinista tai steariinista, jotka ovat egologisuuden kannalta kyseenalaisia. Parafiini on öljyn jalostamisen sivutuote eli se ei ole uusiutuvaa ja kestävän kehityksen kannalta muutenkin hieman kyseenalainen tuote. Steariini on puolestaan joko palmuöljystä, jonka kasvatus tuhoaa sademetsiä, tai sitten eläinperäistä eli teuraseläinten rasvasta, ei kovin kestävää kehitystä tai eettistä kumpainenkaan. Toki kynttilöiden polttaminen tuottaa aina päästöjä, joten polta parempiakin vaihtoehtoja harkiten. Tai älä polta, välttämättömyyshän se ei missään nimessä ole.



3. Takansytytin


Jälleen leikitään tulella ja tuotetaan pienhiukkaspäästöjä. Avopuoliso on innostunut takasta ja talon sähkönkulutus on laskenut kyllä kovimmillakin talvipakkasilla huomattavasti sen myötä. Parhaimmat tavat vähentää puunpoltosta tulevia päästöjä ovat:
  • Valitsemalla toisen pääasiallisen lämmönlähteen, kuten kaukolämmön, maalämmön tai ilmalämpöpumpun.
    Säästämme näihin liittyviin muutoksiin parhaillamme
    .
  • Lisälämmön lähteenä tulisi takan omata korkean hyötysuhteen ja siinä poltetaan vain puhdasta, kuivaa puuta hyvällä vedolla korkeintaan parin tunnin ajan.
    Takkamme on uusi ja sitä valitessamme kiinnitimme huomiota hyötysuhteeseen. Poltamme suomalaista koivua, joka jo myydään kuivana, mutta säilytämme puun myös sisällä, jotta se olisi mahdollisimman kuivaa. Sytykkeenä käytämme muutakin, kuin puuta, mutta emme polta muuta ainetta sen enempää. Poltamme päivässä yhden pesällisen, jonka lämpö riittää hyvin talon peruslämmön pitämiseen vuorokauden verran. Toki patteritkin ovat päällä, mutta säädetty minimiin, jotteivat putket jäätyisi tai tulisi aiheutettu muuta vahinkoa talolle.
  • Säännöllinen nuohous.
    Syksyllä ennen takan käyttöönottoa nuohooja kävi tarkistamassa hormin ja aiomme vielä keväällä tilata toisen kerran, koska kuitenkin hormi ollut vuosia käyttämättömänä
Kiinnitä siis itsekin näihin huomiota. Huolella kuivatut sitrushedelmien kuoret ovat olleet käytännöllisiä sytykkeitä ja niistä on lähtenyt palaessa myös hyvä tuoksu taloon.


+1 Kuulemma sitrushedelmien kuoret tekevät hyvää myös kompostille ja sen toiminnalle.

+jokerikortti: sitruunalla voi pestä kasvot ja sen pitäisi vähentää ihon kuivuutta. Harvemmin meille sitruunaa eksyy, mutta hyödynnän sen osan tähän, mikä ei ruokaan ole mennyt. Myös sitruunan kuoret sopivat yllä mainittuihin nikseihin.

<3 Mari

Kommentit

  1. Miten kuivaat appelsiininkuoret?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määrät ovat yleensä niin pieniä, että painelen ne keittiöpyyhkeeseen kuivaksi ja jätän valolta suojattuna, ilmavasti kuivumaan.

      Poista

Lähetä kommentti