DIY kasvonaamio

Aloitin meikkaamisen suhteessa luokkalaisiini ja kavereihin ilmeisen myöhään, vasta seiskan aikana ja rutiinit olivat pitkään aika mitättömiä. Juhliin saatoin laittaa kajaalia, kisoihin vähän rajummin, mutta pitkälle mentiin pohjameikillä ja ripsarilla. Sama päti muuhun kauneudenhoitoon; laiskasti silloin tällöin jotain, pääasiassa ei mitään. Hiukset olivat oma poikkeuksensa, mutta niistä ajattelin tehdä oman postauksensa. Viime kevät ja kesä olivat itselleni monella tapaa huonoa aikaa ja elin varmasti epäeettisimmin ja epäekologisimmin ikinä. Tuli tehtyä heräteostoksia, tilasin wishiltä, käytin enemmän aikaa kosmetiikan ja peilin edessä. Jälkiviisaana sitä huomaa paikkailleensa sijaistekemisellä huonoa oloa ja muita ongelmia. Nyt syksyn aikana olen antanut paljon tuolloin hankitusta kosmetiikasta eteenpäin ja pyrkinyt palaamaan ikään kuin juurille näissäkin asioissa. Kaappeja siivotessa löysin myös paketin vihreää savea. Ostin sen vuosia sitten, koska sen avulla hiusten piti kasvaa. Eivät kasvaneet yllätys yllätys, mutta paketti silti kulkenut kolmen muuton halki nykyiseen asuntoonkin. Zero wasten innoittamana päätin sörsselöidä itselleni kasvonaamion.


Kaapeissa on myös kookosöljyä ja sitä on nyt vuosia hehkutettu kaiken parantavana ihmeaineena, joten sulattelin sitä nokareen, sekoitin yhteen savea ja vola! Helppoa, nopeaa, hauskaa, eikä kemikaalikuormakaa suuri ole. Varmaan kotimainen rypsiöljy tai muu kotoa jo löytyvä ajaisi myös asiansa. Naamalle sotkin sormin ja kun paljon jäi yli, keksin kokeilla laittaa myös hiuksiin. Edelleen liikaa, joten jääkaappiin säilöön. Kauankohan se siellä mahtaa pysyä käyttökuntoisena? Viikon? Kauemmin? Mies ei suostunut iholleen laittamaan.



Naamaan toimi mielestäni todella hyvin. Oli pehmeä ja puhdasolo, täytti kaikki kikkailun ja ihonhoidolla leikkimisen tarpeet ja päälle tuli vielä hyvä mieli eettisemmästä valinnasta. Hiukset sen sijaan jäivät erittäin likaisen ja epämiellyttävän oloiseksi. Hävetti mennä töihin, mutta aamulla en enää ehtinyt pestä, kokeilin kyllä huuhdella vielä toistamiseen. En siis ainakaan shampoottomille suosittele, enkä itseni tapaan palasaippuaa käyttäville. Pesin hiukset sitten illalla puolison shampoilla. Tuntuu myös, että saviseos vaalensi hiuksia/poisti väriä. Voi olla tietysti myös kuvittelua, mutta ainakin öljyä on suositeltu itselle hiusten vaalentamiseen ja suoravärien poistoon. Nyt pohjalla suoraväri-sitruunavaalennus-henna, eikä hennan mielestäni helpolla pitäisi hiuksista lähteä.

<3:llä Mari


Kommentit